Ajankohtaista

Koulutusrahaston puhelinvaihde ja asiakaspalvelunumero ovat suljettuna torstaina 23.5.2013 henkilökunnan koulutustilaisuuden vuoksi.

Koulutusrahaston etuuksiin ehdotetaan parannuksia

Aikuiskoulutustuen ja ammattitutkintostipendin ehtojen parannuksia koskeva hallituksen esitys on parhaillaan eduskunnan käsiteltävänä. Esityksen mukaisesti aikuiskoulutustukea saisi jatkossa yhteensä 19 kuukauden ajalta, joka olisi kuukautta pidempi aika kuin tällä hetkellä. Oikeus lisäkuukauteen olisi elokuun alusta myös aiemmin tukea saaneilla. Lisäksi aikuiskoulutustuen niin sanottu suojaosuus nousisi 127 eurosta 250 euroon kuukaudessa. Jatkossa tuen saaja voisi siis ansaita tuloja 250 euroa kuukaudessa ilman, että tulot vaikuttaisivat aikuiskoulutustukeen.

Ammattitutkintostipendin osalta esityksessä puolestaan ehdotetaan, että sen määrä nousisi nykyisestä 366 eurosta 390 euroon. Lisäksi sellaiselle hakijalle, jolla ei ole peruskoulutuksen jälkeistä tutkintoa, stipendin määrä olisi 450 euroa.

Toteutuessaan muutokset astuisivat voimaan 1.8.2013. Ammattitutkintostipendin osalta korotetut summat koskisivat tutkintoja, jotka suoritetaan 1.8.2013 jälkeen.

Maksettujen etuuksien määrä ylitti ensimmäisen kerran
100 miljoonaa euroa

Koulutusrahaston maksamien etuuksien eli aikuiskoulutustuen ja ammattitutkintostipendin yhteismäärä ylitti vuonna 2012 ensimmäisen kerran
100 miljoonan euron rajan. Etuuksia maksettiin yhteensä 102,9 miljoonaa euroa 36 635 henkilölle.

Aikuiskoulutustuen hakemusmäärät jatkoivat edelleen kasvuaan, yhteensä
17,7 %. Eniten kasvoi sovitellun aikuiskoulutustuen hakemusmäärä, 28,1 %. Aikuiskoulutustukea maksettiin yhteensä 94,7 miljoonaa euroa, joka oli 35,4 % enemmän kuin edellisenä vuonna. Etuutta maksettiin 13 456 henkilölle, jossa oli edellisvuoteen verrattuna kasvua 21,2 %.

Sen sijaan Koulutusrahastoon tulleiden ammattitutkintostipendihakemusten määrä jälleen hieman laski: hakemuksia tuli 24 390, joka oli 4,8 % edellisvuotta vähemmän. Ammattitutkintostipendimenot olivat yhteensä 8,3 miljoonaa euroa, jossa oli edellisvuoteen verrattuna laskua 3,8 %. Myös edunsaajien määrä laski jonkin verran, 3,9 %. Suuruudeltaan 366 euron veroton ammattitutkintostipendi maksettiin vuonna 2012 yhteensä 23 179 henkilölle.

Indeksikorotus aikuiskoulutustuen perusosaan

Aikuiskoulutustuen perusosa nousee 1.1.2013 alkaen indeksikorotuksella, jonka suuruus on 3,5 %. Perusosan suuruus korotuksen jälkeen on 697,89 e/kk ja 32,46 e/pv. Korotus otetaan huomioon kaikissa aikuiskoulutustuen maksuerissä, jotka kohdistuvat aikaan 1.1.2013 alkaen. Korotuksesta ei erikseen ilmoiteta tuen saajille.

 

Koulutusrahasto esittäytyy YouTubessa

Asiakaspalvelukyselyn tulokset valmistuivat

Koulutusrahaston asiakaspalvelukyselyn toteutti rahaston toimeksiannosta Innolink Research Oy syyskuussa 2012. Edellinen vastaava kysely tehtiin syksyllä 2007. Alla olevassa tiedotteessa ja tiivistelmässä on kerrottu kyselyn tuloksista tarkemmin.

Kiitos kaikille kyselyyn osallistuneille!

Kaikkien kyselyyn vastanneiden kesken arvottiin viisi kappaletta S-ryhmän 100 euron lahjakortteja. Onnea voittajille!

Tiedote Koulutusrahaston asiakaspalvelukyselystä 2012 (pdf)

Tiivistelmä Koulutusrahaston asiakaspalvelukyselyn 2012 tuloksista (pdf)